nyt on mullakin sit oma koti :) tai ei se oma ole, mut kämppä kuitenkin. mieli ja ruumis huokaisee helpotuksesta; en ole enää muiden armoilla.

en muista miksi kutsuin rakastani viime kesänä näissä teksteissä enkä nyt vaivaudu kesken sitä hakemaan, mutta luulenpa että tästä tulee vielä jotain. ollaan saatu ikään kuin uudelleen lämmitettyä tää meidän ns juttu, jos sen nyt niin voi ilmaista. hiljaa hyvää tulee - yleensä erittäin hyvää, mitä mun kokemuksella voi sanoa. tää on kai saanut pyöriä molempien mielessä niin kauan et pystytään suhtautumaan vähän niinku kaveripohjalta toisiimme mikä on erittäin hyvä asia. tai ihan niinku tunnettais paremminkin. tai saa nähdä. ollaan niin erikoisia molemmat. tai mun mielestä. sellaista miestä ei ainakaan ole lähellekään samanlaista yhtään missään...

onpa sekavaa ja tylsääääää tekstiä. lopetan ajoissa ku en itsekään jaksa lukea.

oikeestaan kaikki on ihan niinku aina ennenkin. mä olen yksin. nyt on sentään uus työpaikka ja elämä toivottavasti järjestyy pian sen ympärille. miehiä on. ei vaan yhtäkään joka osaisi rakastaa mua. olen niin helvetin nirso et taidanpa olla yksin vaan. --- VITUT. mitenköhän monta kertaa sitä on parku kurkussa tullut hoettua itselleen ja kavereille. aivan turhaan. mä en osaa edes enää luovuttaa. koko mun elämä jää vajaaksi jos en löydä Mun Miestä. typerää mutta tosi totta. ihan niinku nettipäiväkirjatkin.

http://www.lyricsbox.com/suurlahettilaat-lyrics-kun-tanaan-lahden-7jtlhc1.html

tai olihan se omalla tavallaan ihan kiva ilta. en vaan tajuu miks sitä rahaa täytyy kylvää ympärilleen niinku sitä muka olis jossain paljonki ylimääräistä. ja krapula... voi luoja mä olen kai tulossa vanhaksi kun en kestä alkoholia enää yhtään. en sentään herännyt mistään vääristä paikoista enkä kai muutenkaan säätänyt mitään ääliömäistä niinku aina joskus käy... no... huokaus. jos olis rauhassa ens keskiviikkoon asti. (onpa pitkä aika...) sillon on kuitenkin pakolliset bileet ihanien rakkaiden ystävieni kanssa, joita ilman olen joutunut koko kesän olemaan!

IHANAA, pääsen pois täältä!!! :)

toivottavasti osaan käyttäytyä.

ajelin Romulla äidin luota poispäin ja laitoin radion niin kovalle etten kuullut niitä lopun alun nakutuksia ja muita ääniä. jossain novalla soi truly,madly,deeply ja voi miten ihanaa oli pitkästä aikaa laulaa täysillä tollasta ikivanhaa hittiä. se vielä sopi täydellisti maisemaan ja mun tunnelmiin... maisema ihan kuin huokaisi hetken aikaa ennen uuden sateen alkua. pilvet näytti marmorilta ja meren ranta eli omaa elämäänsä. liikennettä ei ollut juuri lainkaan. pelkääkö ihmiset sadetta?

oon kyllä itsekin huomannut et sateella on ihana vaan olla. voi hyvällä omallatunnolla maata sisällä koko päivän... sohvalla hämärässä, katsoa ihania elokuvia, juoda teetä, kaivella vanhoja cd-levyjä tai valokuvia tai lukea jotain hyvää kirjaa. eilen löysin kyllä eräästä hämmästyttävän piirteen... käveli muutaman kilometrin ihan oikeesti kaameessa kaatosateessa keskellä yötä, ja sit väitti et on vaan fiilistelly koko matkan...? onko ihan totta et joku ihminen pystyy nauttimaan nykyään tollasesta, ilman et kuolee vitutukseen?? ei voi muuta ku olla ihastuksissaan..! :)

tää uusi tyyppi, joka ihan sattumalta tupsahti mun maailmaan, on muutenkin jotenkin niin erilainen ku muut. tai siis ainakin erilainen ku kaikki ne ihmiset joita mun elämässäni jo on. kukaan mun ystävä tai mies ei koskaan ole ollut niin kuin sä. ja nyt luulen et... äh en mä tiedä. olen jotenkin niin hölmistynyt susta. ihan niinku pieni lapsi jolla on niin hieno ja uusi lelu ettei edes tajua leikkiä sen kanssa ku ihastelee vaan... ja nyt tuli siis TODELLA huono vertauskuva!

oon tuntenu tän tyypin nyt 6 PÄIVÄÄ ja tuntuu ku olisin tuntenu kuusi vuotta. eikä tää Poitsu todellakaan ole mun unelmamiehen kaltainen... ei edes sen näköinen vaikka suloinen onkin. olen itsestänikin ihan ihmeissäni ku tunnen se miten käyttäydyn niinku oltais aina tunnettu ja se tulee ihan luonnostaan... ihan niinku et hei nyt seis, mä kuvittelen vaan tämän kaiken ja kohta tulee paskaa niskaan niin et ropisee.

no.... saas kattoo kuin ämmän käy. vielä yksi ainut työpäivä jäljellä. maanantaina uuteen maailmaan... ja huomenna pitäis lähteä kai kaupunkiin. jaksankohan.

kävelin kaupungin halki Kämpälle äsken. mielestäni mulla oli kyllä sateenvarjo, mut olen silti vyötäröön asti märkä. hauskaa katsoa ihmisiä vaeltamassa iltapäivän massoissa tuskaisen näköisinä sateenvarjot keikkuen :) itselläni on halpa ja säälittävän pieni rämä tavallinen musta varjo. ehkä siks kastuinkin...? jollain ihan tavallisen näköisellä miehellä oli vaaleenpunanen varjo ja mä tietty mietin otsa rutussa kahlatessani sen perässä, et minkä ihmeen takia vaaleenpunanen... onko se lainannut hätäpäissään jonku muikkiksen varjoa vai tosissaan ostanut sen ihan itse itselleen?

ja sit alotinkin taas sen hulvattoman jännän mielikuvitusleikin, jota harrastan aina välillä. tiedä sitten johtuuko oman elämän köyhyydestä vai.. mietin kassajonossa ja liikennevaloissa seisovia ja vastaantulevia ihmisiä. keitä ne on? mistä ne on tulossa ja mihin menossa? miltä niistä tuntuu? vituttaakohan tota tätiä? missäköhän toi asuu? minkäväriset verhot sillä on olohuoneessa? mihin noista autoista toi mies menee? ihan varpisti tohon farmariaudiin!! -kyllä!! onkohan toi just itkenyt vai mikä sillä on...??! mitäköhän toi tekee työkseen? näyttää ainakin ihan poliisilta.. jne jne loputtomiin.

sit jostain nurkan takaa melkein syliin tupsahtaa Mies. sekunnin verran luulin että se olet Sinä. mun ylitse vyöryy hirveä massa sanoinkuvaamattomia tunteita ja adrenaliinisyöksähdys saa korvat humisemaan hetkeksi. (ihan niinku joku huume. vaiks en kyllä ole pahemmin koitellut.) ja siihen päälle pettymys ja sitten paha mieli. lopun matkaa kuljenkin sitten näkemättä enää muita ihmisiä. varpaatkaan ei tunnu enää märiltä. jos vaan jatkaisin nyt matkaa niin mitenköhän pitkälle kävelisin?

eikun tulin kuitenkin Kämpälle. Lähetin Sulle viestinkin yks päivä, ihan syystä, ja sain useamman kappaleen vastauksiakin. sit mä idiootti säälittävä luovuttaja paska menin kysyy nähtäiskö? ja se oli sit siinä. piste. Rico antoi mun olla vaikka miten monta päivää. (jos mä olisin se tai kuka tahansa mies, en kattois tämmöstä tunnevammaista sekopäätä yhtään...) sit vietin sen kanssa hetken ja olin ihan onnellinen. aargh.. ota tässä nyt sitten itsestään selvää??! ja yritä selittää vielä sillekin miks ja miks ja miks. Jättiä en varmaan enää tänä vuonna näe. voi voi... se oli niin sellainen..! höh. taas olen ku teini. en kyllä varmaan ikinä opi käyttäytymään.

Rico soitti. Kiukutteli eilen kännissä tekstiviesteissä jotain. Sairasta miten voin tykätä siitä niin paljon, ja silti olen sille epäreilu. No, päivä kerrallaan, kesä on kohta ohi ja toinen elämä alkaa taas. Odotan niin et pääsisin tästä tunkkaisesta kämpästä... Ei kauaa enää. Jätti ja tää eilinen Sankari jää sit hetkeks, mut eiköhän täs ole taas muutenkin liikaa naruja näpeissä... Pääsen uuteen paikkaan sekoittamaan pakkaa ;)

En tientenkään nähnyt Sua missään. Tai Jättiä. Sehän olis ollu niin helvetisti pyydetty....!

Kopteri kävi hakemassa ajelulle jossain kohtaa, ennnen baarin vaihtoa. Se oli ihan tosissaan selvin päin...! Törmäsin ehkä tunnin sisällä niin moneen "jollain tavalla exään" et olin oikeesti yllättynyt. Niitä ei oikeesti tällä pallolla niin montaa tallusta ketä olisin ottanut viereeni edes yhdeksi yöksi.

Eniten mun huomioni kiinnitti Luoti. Se mies on nimittäin suoraan jostain CK-mainoksesta tms.Yritin bongailla sitä vielä sen jälkeenkin kun itse tuli juttelemaan..turhaan.

Oikeestaan koko illan kohokohtana menin tervehtimään hetken mielijohteesta Miestä johon olen kiinnittänyt "omalla kaistallani" huomiota jo pitkän aikaa. Hieno koira ja kaikki... Ja miten kaunis mies...ja nimi. Yksikään nainen ei ole voinut olla huomaamatta niitä ripsiä..

Nyt alkaa sormi haparoida niin pahasti, et on jo vaikee kirjottaa... Totesin Ystävälle, kun se jätti mut rapun eteen; "....Mut mä olen niin onnellinen mun elämästä!!!" Ja kai siihen on uskominen.